Bong Joon-hon viime vuonna ympäri maailmaa ylistystä saanut jännityselokuva Parasite (Gisaengchung) on viime vuoden parhaita elokuvia. Akatemian palkinnot napannut elokuva teki historiaa ollen ensimmäinen ei-englanninkielinen elokuva, joka voitti parhaan elokuvan oscar- palkinnon kolmen muun pokaalin lisäksi. Tavallisen teatterissakävijän näkökulmasta elokuva voi näyttäytyä lähinnä vakuuttavalta viihteeltä. Todellisuudessa Parasite on monikerroksinen elokuva, jonka tarkoituksena on mukaansa tempaavan jännärin lisäksi kertoa luokkajakojen aiheuttamista komplikaatioista ympäri maailmaa. Tämä on syy miksi arvostan elokuvaa ja sen tekijöitä, näinkin monimutkaisen tarinan kertominen ei ole helppoa. Joon-Ho ryhmineen onnistuivat tässä kuitenkin kiitettävästi. Parasite vie mukaan sa välittömästi nokkelalla juonellaan. Tarina toimisi sellaisenaan jo koko pitkänä elokuva minkälaisena se elokuvan alussa katsoj B alle esitetään. Se kuitenkin muovautuu kestonsa aikana lähes slasherkauhuksi. V...