Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2020.

BLADE RUNNER

  Ohjaus: Riddley Scott Käsikirjoitus:  Philip K. Dick, Hampton Fancher,  David Webb Peoples (Philip K. Dickin romaanin pohjalta) Tuottaja: Michael Deeley Blade Runner on yksi kaikkien aikojen kiitellyimmistä scifi -elokuvista, jonka dystooppien maailma on kiehtonut sukupolvia jo vuosikymmenten ajan. Kuvailisin sitä nimenomaan kiehtovana kuvauksena epämiellyttävästä, kammottavasta, raadollisesta, mutta silti niin kauniina tulevaisuuden kuvaelmana.  Näin sen ensimmäistä kertaa onnekkaasti IMAX -salissa viime kesänä raahattujeni ystävieni kanssa. Finnkinolla ei luonnollisesti ole hallussaan lähes 40- vuotta vanhan elokuvan tekstitystä, joten tällä kertaa mentiin pelkän dialogin voimin. Tämä kyllä saattaa nyt arvosteluvaiheessa koitua ongelmaksi sillä tarkemmat tarinan yksityiskohdat jäivät mahdollisesti minun kohdallani ymmärtämättä. Vaikka pidän Blade Runneria kaiken kaikkiaan toimivana, on se niin rakastettu ja kiitelty ettei mielipiteeni edusta siltikään sen yleistä näkemystä. On s

PARASITE

Bong Joon-hon viime vuonna ympäri maailmaa ylistystä saanut jännityselokuva Parasite (Gisaengchung)  on viime vuoden parhaita elokuvia. Akatemian palkinnot napannut elokuva teki historiaa ollen ensimmäinen ei-englanninkielinen elokuva, joka voitti parhaan elokuvan oscar- palkinnon kolmen muun pokaalin lisäksi. Tavallisen teatterissakävijän näkökulmasta elokuva voi näyttäytyä lähinnä vakuuttavalta viihteeltä. Todellisuudessa Parasite on monikerroksinen elokuva, jonka tarkoituksena on mukaansa tempaavan jännärin lisäksi kertoa luokkajakojen aiheuttamista komplikaatioista ympäri maailmaa. Tämä on syy miksi arvostan elokuvaa ja sen tekijöitä, näinkin monimutkaisen tarinan kertominen ei ole helppoa. Joon-Ho ryhmineen onnistuivat tässä kuitenkin kiitettävästi. Parasite vie mukaan sa välittömästi nokkelalla juonellaan. Tarina toimisi sellaisenaan jo koko pitkänä elokuva minkälaisena se elokuvan alussa katsoj B alle esitetään. Se kuitenkin muovautuu kestonsa aikana lähes slasherkauhuksi. Voisi